Down sai alkunsa Twister -nimisen joukkueen jälkimainingeissa syksyllä 2001. Pelit aloitettiin
Etelä-Karjalan Liikuntakeskuksen hallisarjan alimmassa lohkossa.
Ensimmäinen ottelu pelattiin 16. lokakuuta, jolloin Peruna kaatui lukemin 7-3.
Down pelasi yhtäjaksoisesti 28.7.2010 asti, jolloin alkoi historian ensimmäinen tauko.
Epävirallisen arvion mukaan Down on pisimpään yhtäjaksoisesti pelannut joukkue "Huhtarissa".
Pelaajia Downissa on pyörinyt vuosien aikana reilut 60.
Perustajajäsenistä on mukana enää vain Sepponen, J. Lieri ja M. Lieri.
Keltamustat pelipaidat hankittiin marraskuussa 2003 yhteensä yhdelletoista pelaajalle. Paitojen
painatuskuluihin saatiin sponsoreiksi Mustan Pörssin kautta Epson ja Sonera.
Myöhemmin lokakuussa 2005 tilattiin vielä kolme mainoksetonta paitaa lisää.
Vuosien varrella vakiopelaajia on syystä tai toisesta lopettanut tai muuttanut "maailmalle", mutta aina jostain on löytynyt korvaajia.
Nykyään joukkueen perusrunko on suht vakiintunut.