Historia
Down sai alkunsa Twister -nimisen joukkueen jälkimainingeissa syksyllä 2001. Pelit aloitettiin alimmasta
lohkosta. Ensimmäinen ottelu pelattiin 16. lokakuuta, jolloin Peruna kaatui lukemin 7-3.
Down on tällä hetkellä ainoa joukkue, joka on pelannut yhtäjaksoisesti Etelä-Karjalan Liikuntakeskuksen hallisarjoissa vuodesta -01 lähtien.
Pelaajia Downissa on pyörinyt vuosien aikana reilut 60.
Perustajajäsenistä on mukana enää vain Sepponen, J. Lieri ja M. Lieri.
Keltamustat pelipaidat hankittiin marraskuussa 2003 yhteensä yhdelletoista pelaajalle. Paitojen
painatuskuluihin saatiin sponsoreiksi Mustan Pörssin kautta Epson ja Sonera.
Myöhemmin lokakuussa 2005 tilattiin vielä kolme mainoksetonta paitaa lisää.
Vuosien varrella vakiopelaajia on syystä tai toisesta lopettanut tai muuttanut "maailmalle", mutta aina jostain on löytynyt korvaajia.
Nykyään peruskokoonpano on suht vakiintunut.